perjantai 2. maaliskuuta 2018

Mitä luen nyt(#2/2018): Hengähdystauko

Helmikuu oli tiivis kuukausi. Opiskelu vei suurimman osan ajastani, ja ne tunnit jotka jäivät jäljelle, kuluivat kirjan työstämiseen tai inspiraation etsimiseen. Blogille ei jäänyt energiaa, mikä näkyy esimerkiksi siinä, että edellisen lukulistapostauksen jälkeen ehdin lukea kaksi kirjaa, jotka eivät päässeet tällaiseen postaukseen mukaan. Kirjoitan niistä tarkemmin helmikuun koontipostauksessa. Tänään kommentoin tämän hetken lukulistaa.


Alku - Dan Brown

Sivulla: 144

Viimeksi kuluneen viikon aikana olen voinut ottaa vähän iisimmin, sillä seuraava tentti on vasta maaliskuun loppupuolella. Tartuin tilaisuuteen ja sukelsin Dan Brownin uusimpaan romaaniin. Tähän mennessä olen nauttinut siitä suunnattomasti: kirja on todellinen elämys. Tuntuu kuin minut olisi imaistu äärimmäisen nykyaikaisen taideteoksen sisään, keskelle visuaalisia yllätyksiä ja eriskummallsia havaintoja. Juoni on jännittävä, henkilöt ovat kiinnostavia ja kerronta tihkuu huumoria. Brown todella antaa parastaan!





Assassin's Apprentice - Robin Hobb

Sivulla: 18

Olen vasta alussa tämän kanssa, mutta nyt jo on käynyt selväksi, ettei muistini tehnyt oikeutta Hobbin taidoille. Assassin's Apprentice on minulle erityisen rakas romaani, jolta odotan paljon. Ensimmäisestä lukukerrasta on kulunut jotakuinkin 10 vuotta. On siis todellakin aika tarkastella tarinaa aikuisen silmin.


FBI: liittovaltion poliisin historia - Tim Weiner

Sivulla: 115

Tämä on ollut todella ajatuksia herättävä lukukokemus. Muunmuassa toinen maailmansota avautuu uudesta näkökulmasta, kun sen tapahtumia katsoo amerikkalaisten ja erityisesti FBI:n linssien läpi. Kaiken kaikkiaan teos käsittelee Amerikan historiaa todella laajasti ja auttaa ymmärtämään maan nykyistä tilannetta.

Saadakseni kirjasta kaiken mahdollisen irti päätin lainata sen maaliskuussa vielä kertaalleen ja lukea sitten kaikessa rauhassa loppuun. Aion ostaa Weinerin teoksen jossain vaiheessa omiin kokoelmiini, sillä tiedän jo nyt palaavani siihen uudelleen kirjoittamisen yhteydessä. Ensimmäisellä lukukerralla on mahdotonta painaa mieleen kaikkia luovaa prosessia edistäviä yksityiskohtia, ja kirjaston kappaletta ei luonnollisesti voi täyttää merkinnöillä ja muistilapuilla. 

Muukalainen ja Kolea talo ovat myös vielä kesken. En kuitenkaan puhu niistä nyt sen enempää, koska en ole edistynyt niiden lukemisessa lainkaan. Tavoitteeni on lukea molempia eteenpäin ennen seuraavaa päivitystä.

Tässä kaikki tällä erää. Mitä sinä luet nyt?