keskiviikko 30. elokuuta 2017

Kuukausi kansissa(7&8/2017): Home sweet home

Heinäkuu 2017 piti sisällään odottamattomia tapahtumia ja erilaisia tunteita hämmennyksestä onneen. Ehkä kaikkein suurin yllätys oli paluu Suomeen kuukausia aiottua aikaisemmin. Ajoitus oli kuitenkin juuri oikea enkä tunne lainkaan surua siitä, että olen nyt pallon tällä puolella.

Lukemisenkaan kannalta kuukausi ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan. Jos haluat vilkaista, mitä heinäkuussa oli tarkoitus tapahtua, postaus löytyy tästä.

Sitten asiaa heinäkuun lukemisista ->

Tavoite: 4 luettua kirjaa
Luettuja: 4
Luettuja yhteensä: 17/40

Heinäkuun kirjat:

  • Beautiful Chaos - Kami Garcia & Margaret Stohl
  • Harry Potter ja viisasten kivi - J.K. Rowling
  • Harry Potter ja salaisuuksien kammio - J.K.Rowling
  • Harry Potter ja Azkabanin vanki - J.K.Rowling






Heinäkuu oli hyvä kuukausi lukemisen määrän kannalta, kiitos Pottereiden! Ilman niitä en olisi pysynyt tavoitteessani enkä varsinkaan lukenut kolmea kirjaa kahdeksassa päivässä. Kuukauden ensimmäisellä puoliskolla lukemisesta katosi rytmi, minkä takia tavoite olisi voinut jäädä saavuttamatta. Heti Suomeen tultuani pystyin kuitenkin uppoutumaan lukemiseen jopa niin syvästi, etten olisi paljon muuta malttanut tehdäkään.

Bloggaamisen kohdalla suunnitelmani ei pitänyt ollenkaan, mutta pääsin kuitenkin eteenpäin monen tekstin kanssa. Keskeneräiset arviot edistyivät ja sain Potter-tekstit alkuun  Potterit herättävät aina niin paljon ajatuksia, että niistä on parasta kirjoittaa mahdollisimman tuoreeltaan. On ollut mahtavaa lukea sarjaa uudelleen monen vuoden tauon jälkeen ja oivaltaa siitä uusia asioita. Oivalluksia on tullut itse asiassa niin paljon, että pelkät arviot eivät taida riittää niiden käsittelemiseen. 

Ja sitten elokuu! En lukenut niin paljon kuin olisin halunnut, mutta jos muusta elämästä puhutaan niin elokuussa tapahtui valtavasti edistystä. Sain bloggaamisesta taas jonkinlaisen otteen, kirjoitin sekä omaa kirjaani että kirjaa, jota teen yhdessä ystävän kanssa, työstin useita uusia ideoita, tapasin ystäviä, hoidin yliopisto-opintoihin liittyviä virallisia asioita ja uppouduin uusiin inspiraation lähteisiin. Vastaavaa energiaa ja päättäväisyyttä en ole nähnyt itsessäni vuosiin, ja olenkin ihmetellyt uutta olotilaani onnesta soikeana. Mitähän tapahtuu syyskuussa?  ;D

Lukemisen osalta elokuussa tapahtui... ->

Elokuun tavoite: 6 luettua kirjaa
Luettuja: 4
Luettuja yhteensä: 21/40

Luetut kirjat:
  • Harry Potter ja liekehtivä pikari - J.K.Rowling
  • Ashley Bell - Dean Koontz
  • Beautiful Redemption - Kami Garcia & Margaret Stohl
  • Lies we tell - Kelly Hashway




Tässä on sekalainen joukko sekä kirjoja että fiiliksiä. Liekehtivä pikari oli mahtava kokemus niin kuin aina, joten siitä ei sen enempää tässä <3 Ashley Bell jätti minut erittäin hämmentyneeseen tilaan, josta olen vieläkin toipumassa. Minulla ja päähenkilöllä on jonkin verran yhteistä ja ajoittain tuntui kuin olisin lukenut omasta elämästäni, joka on taitavasti muokattu fiktioksi. Selitän tätä paremmin arvion yhteydessä.

Beautiful Redemption on sarjan päätöosa, joka valitettavasti ei yltänyt toivotulle tasolle. Turhauduin lukiessani valtavasti siitä, että kirja on todella hidastempoinen ja sisällöltään melko laimea. Rämmin sen läpi ainoastaan siksi, että halusin tietää mitä henkilöille tapahtuu lopussa. Lies we tell puolestaan on niin nopeatempoinen kirja, että välillä meinasi happi loppua. Kirjailijan tyyli on hyvin aito, minkä ansiosta tuntuu kuin kuuntelisi pikemminkin ystävän kertomusta kuin lukisi kirjaa. Kokemus jäi enemmän plussan puolelle, vaikka on myönnnettävä ettei tämä rikostarina vakuuttanut minua täysin. Se kuitenkin auttoi minua purkamaan lukujumia edes vähän, mistä olen kiitollinen. Haluan saada ne 40 kirjaa luettua!!

Blogissa sain aikaiseksi kaksi kirja-arviota:
Saldo jäi vielä todella pieneksi, mutta suunta on ylöspäin ja olen siihen tyytyväinen. Kirjoitan arvioita hitaasti siksikin, että haluan niiden olevan mahdollisimman laadukkaita. Hutaistuista teksteistä jää kurja fiilis. Yritän kuitenkin muuttua vähän tehokkaammaksi, koska kirjoittamattomien tekstien määrä on paisunut aivan hillittömäksi. 

Miten siellä ruudun takana menee?


perjantai 11. elokuuta 2017

Harry Potter ja viisasten kivi - J.K. Rowling

Harry Potter elää ankeaa ja yksinäistä elämää tätinsä perheen luona, kunnes yhdentenätoista syntymäpäivänään hän saa odottamattoman kirjeen. Harry saa kuulla olevansa velho, jolle on varattu paikka Tylypahkan noitien ja velhojen koulusta. Samalla hänelle selviää, että hän on kuuluisa. Harry oli vasta yksivuotias, kun taikayhteisön voimakkain ja pelätyin pimeyden velho lordi Voldemort kukistui yrittäessään tappaa hänet. Merkiksi tilanteesta jäi salamanmuotoinen arpi otsaan ja häilyväksi muistoksi välähdys vihreää valoa.


Kukaan ei osaa selittää, miten Harry jäi henkiin, mutta koko velhomaailma tuntee hänen tarinansa ja pitää häntä sankarina. Harryn elämä muuttuu täysin, kun hän pääsee kaltaistensa joukkoon. Hän oppii lukemattomia uusia taitoja, tutustuu maailmaan johon hän oikeasti kuuluu ja saa ystäviä ensimmäistä kertaa elämässään. 



Kaikki ei kuitenkaan ole helppoa Tylypahkassakaan. Ihailijoiden lisäksi Harry kohtaa ihmisiä, jotka eivät suhtaudu häneen yhtä suopeasti. Äkkiä käy myös selväksi, että koulussa on tekeillä jotain kummallista: miksi rehtori Dumbledore kielsi oppilaita liikkumasta kolmannen kerroksen käytävässä? Entä kuka murtautui velhojen pankkiin ja minkälaisin aikein? Mitä enemmän Harry tutkii näitä omituisia tapahtumia ystäviensä kanssa, sitä vakavammin hän joutuu kysymään itseltään, onko taistelu Voldemortia vastaan sittenkään vielä ohi.



* * *

Kesäkuussa päätin, että ryhdyn lukemaan Pottereita uudestaan heti Suomeen palattuani. Päätös syntyi ennen kaikkea luovuuden elpymisen seurauksena: kun aloin taas työstää romaanikäsikirjoitusta, tuntui lähes velvollisuudelta palata siihen maailmaan, joka vuosia sitten sai minut ymmärtämään, miksi haluan kirjoittaa. Hiljattain tuli kuluneeksi 20 vuotta sarjan ensimmäisen osan julkaisemisesta, minkä takia uusintakierros on myös eräänlainen kunnianosoitus J.K. Rowlingille ja Potter-sarjalle. Elokuvatkin täytyy tietenkin katsoa kertaalleen, mutta keskitytään kirjoihin ensin.

Vaikka olen 24-vuotias, Harry Potter ja viisasten kivi lumoaa minut yhtä täydellisesti kuin aina ennenkin. En osaa päättää, mitä ihastelisin eniten: henkilöitä, Viistokujaa, Irvetaa, Tylypahkaa, huumoria, lukemattomia taikamaailman yksityiskohtia, kielenkäyttöä, huispausta, kirjassa syntyviä ystävyyssuhteita vai sitä kuinka nerokkaasti tämä suuri tarina alkaa. Viisasten kivi imaisee minut omaan maailmansa täysin, vaikka olen lukenut sen niin monta kertaa että olen mennyt laskuissa sekaisin - varmaankin kymmeniä kertoja. Koen lukiessani valtavan määrän erilaisia tunteita. Nauran, ärsyynnyn, rentoudun, yllätyn, vihastun ja melkein itkenkin. Jossain vaiheessa alkaa naurattaa ihan vain sen takia, että kokemus on vieläkin näin kokonaisvaltainen. 

Jo yksin se, että kirja voi tehdä ihmisen näin onnelliseksi, on hämmästyttävää. Mutta vielä hämmästyttävämpää on se, että tämä kirjallinen hurmos säilyy lukukerrasta toiseen, vaikka lukija itse kehittyy koko ajan. Miten tämä on mahdollista?

Tämänkertaisen kokemuksen perusteella mieleen tulee ainakin kaksi tärkeää tekijää:

  1. Viisasten kivi on todella monipuolinen, vaikka onkin vasta alku valtavalle tarinalle. Toisin sanoen tarinassa on tarttumapintaa: paljon kiinnostavia henkilöitä, useita kiehtovia tapahtumapaikkoja, runsaasti huumoria, tärkeitä teemoja ja paljon sellaisia asioita, esineitä ja olentoja joita ei kohtaa missään toisessa kirjassa/sarjassa. Rowling on upottanut romaaniin uskomattoman määrän tärkeitä ja mielenkiintoisia yksityiskohtia (huomattavasti enemmän kuin muistin) ja kaiken lisäksi onnistunut tekemään sen niin, ettei juonenkulku kärsi siitä lainkaan. Tämä on merkittävä huomio myös siksi, että Viisasten kivi on melko lyhyt (kovakantinen painos 335 sivua).
  2. Tarina on niin viaton ja sympaattinen, ettei siitä voi olla nauttimatta. Kaikki on päähenkilöille uutta ja ihmeellistä eikä taikamaailman tulevista huolista ole vielä tietoakaan. Erityisesti Harryn onnellisuus tarttuu lukijaan, joka tutustuu taikuuteen ja velhoyhteisöön yhdessä hänen kanssaan. Suurin osa keskeisistä henkilöistä on vielä lapsia, joiden mieleen ei mahdu aikuisten murheita. Harry, Ron ja Hermione kohtaavat kyllä kaikenlaisia kommelluksia, mutta ne ovat enimmäkseen aivan harmittomia ja hassuja. Viisasten kiven lukeminen on ihana sukellus sellaiseen maailmaan, jossa pahuudella ei ole vielä valtaa.
Lisäksi tulin ajatelleeksi sitä, kuinka kokonainen Harry Potterin maailma on jo tässä vaiheessa, vaikka puhutaan sarjan ensimmäisestä ja ensisijaisesti lapsille kirjoitetusta kirjasta. Rowling luo taikamaailman perustukset pukeutumismuotia ja historiallisia henkilöitä myöten. Tietenkin Viisasten kivi on vasta pintaraapaisu ja juonellisesti hyvin yksinkertainen verrattuna sarjan muihin osiin, mutta laadukas yhtä kaikki.

Kirjailijan lahjakkuus on havaittavissa myös sellaisista yksityiskohdista, joiden merkitys ei aluksi tunnu suurelta mutta joilla on suora yhteys joko kirjan tuleviin juonenkäänteisiin tai jatko-osien tapahtumiin. Jotkut niistä viittaavat jopa päätösosaan, mikä on kerta kaikkiaan nerokasta. Esimerkiksi keskustelu, jonka Harry käy herra Ollivanderin kanssa taikasauvaa ostaessaan - kuka olisi arvannut, kuinka tärkeää informaatiota siinä jo sivuttiin? Puhumattakaan näkymättömyysviitasta, jota tarinan alkumetreillä käytetään sekä huvin että mysteerien ratkomisen apuvälineenä, mutta joka sarjan lopussa osoittautuu erittäin vahvaksi ja tärkeäksi taikaesineeksi.
Rowlingin henkilökuvaus on alusta lähtien mestarin työtä. Hänellä on kyky luoda kokonaisia mielikuvia muutamalla virkkeellä tai kappaleella; henkilöt heräävät välittömästi eloon ja lukijan mielessä syntyy lähes aukoton käsitys sekä heidän persoonallisuudestaan että ulkoisesta olemuksestaan. Rowlingin tyylille on ominaista myös lämpö ja huumori. Erityisesti Viisasten kiven kerronta nojaa näihin ominaisuuksiin, minkä ansiosta lukiessaan saa hymähdellä ja nauraa vähän väliä. 

Tähän huumoriin sisältyy usein myös pieni piikki silloin, kun kuvailun kohteena on joku ei-niin-mukava henkilö. Lukija tutustuu ensimmäiseksi Harryn sukulaisperheeseen, jota kuvaillessaan Rowling ei todellakaan säästele mitään. Dursleyt ovat epämiellyttäviä ihmisiä ulkonäköä myöten. He inhoavat kaikkea tavallisesta poikkeavaa, varsinkin jos siihen liittyy hiukkanenkin mielikuvitusta. Taikuus on sekä Petunialle että Vernonille pahinta myrkkyä maailmassa, ja heidän pahin pelkonsa onkin, että joku jonain päivänä yhdistää heidät Harryn vanhempiin.

Dursleyt sortuvat useisiin hullunkurisiin ja järjettömiin tekoihin sulkeakseen taikuuden elämänsä ulkopuolelle. Vernon esimerkiksi pakottaa koko porukan pakenemaan myrskyiselle luodolle, jotta Harry ei saisi käsiinsä Tylypahkasta lähetettyä kirjettä ja samalla tutustuisi oikeaan identiteettiinsä. Vernon uskottelee itselleen, että taikuuden voi kitkeä pois Harrysta häijyydellä ja salaisuuksilla, mutta on tietenkin väärässä. Lopulta Harry saa kirjeensä ja Durleyt joutuvat myöntämään tappionsa.  

Huumorin takana on kuitenkin vakavaa asiaa. Harrya kohdellaan hirvittävillä tavoilla väärin koko hänen lapsuutensa ajan. Petunia ja Vernon syrjivät ja parjaavat Harrya jatkuvasti vain siksi, että Harryn suonissa virtaa taikuus. He pakottavat Harryn nukkumaan ahtaassa komerossa portaiden alla, pukeutumaan vanhoihin rääsyihin ja pärjäämään aivan liian vähäisellä ravinnolla. Heillä on myös Harryn ikäinen poika, Dudley, jota he hemmottelevat ylenpalttisesti ja jota he suorastaan rohkaisevat kiusaamaan Harrya. Dudleylla on totaalinen valta vanhempiinsa nähden ja hän käyttää tätä valtaa taitavasti hyväkseen. Hänen käytöksensä on raivostuttavaa, mutta olen vielä vihaisempi hänen vanhemmilleen. Jos Petunia ja Vernon olisivat suhtautuneet Harryyn toisella tavalla, Dudley olisi todennäköisemmin oppinut arvostamaan sekä Harrya että erilaisuutta.

Tilanteesta tekee vielä epäoikeudenmukaisemman se, että Harry ei missään tapauksessa ansaitse saamaansa kohtelua. Hän on hyväsydäminen ja kohtelias aina kun hänelle annetaan tilaisuus siihen, mutta Dursleyt eivät suostu näkemään näitä ominaisuuksia. Petunian vihan taustalla on kateus Harryn äitiä kohtaan, Vernon puolestaan on ennen kaikkea tuomitseva ja ahdasmielinen. Harry siis kärsii kahden aikuisen ihmisen ongelmien ja asennevammojen - ja ennen kaikkea surkean vanhemmuuden - takia. 

Mutta, enemmän kuin mitään muuta, Harry Potter ja viisasten kivi on tarina siitä, kuinka Harry tutustuu parhaisiin ystäviinsä Roniin ja Hermioneen. Kirjassa alkaa ystävyys, josta voisi kirjoittaa loputtomiin ja joka ei ole vielä kohdannut vertaistaan (ainakaan minun silmissäni). Syvennyn tähän aiheeseen kuitenkin tarkemmin vasta jatko-osien yhteydessä, jotta tämä postaus ei paisu tolkuttoman pitkäksi. Nyt raapaisen vain perustuksia.

Harry, Ron ja Hermione muodostavat mahtavan kolmikon muunmuassa siksi, että he kaikki ovat niin aitoja vahvuuksineen ja heikkouksineen. Heidän tunteisiinsa helppo samastua, sillä he kamppailevat hyvin universaaleja ongelmia vastaan. He myös täydentävät toisiaan täydellisesti, minkä ansiosta heillä kaikilla on tasa-arvoinen asema toisiinsa nähden.

Harryn epävarmuuden lähde on ilmeinen; koska hän ei ole koskaan tuntenut vanhempiaan hän ei täysin tiedä, mistä hän on tullut, toisin sanoen, mistä hänen ominaisuutensa ovat peräisin. Samasta syystä hän ei ole voinut millään valmistautua velhomaailman mukana tuleviin haasteisiin ja muutoksiin. Hänen identiteettinsä on kaiken uuden keskellä erityisen hauras, koska se on aikaisemmin perustunut valheeseen. Harryn kannalta myös kuuluisuus pelottavaa. Tuhannet ja taas tuhannet ihmiset odottavat häneltä lisää urotekoja, vaikka kukaan ei sitä suoraan sanokaan. Hämmennys on jatkuvasti läsnä hänen sielussaan, eikä ihme - muuttuuhan hänen elämänsä ja häntä ympäröivien ihmisten asenne päinvastaiseksi entiseen verrattuna.

Harryn suurimpia vahvuuksia ovat rohkeus, päättäväisyys ja lojaalius. Hänellä on kyky erottaa aito hyvyys valheellisesta ja hän on tarpeeksi vahva seistäkseen ystäviensä rinnalla silloinkin, kun häntä koetellaan. Luontainen rohkeus auttaa häntä kohtaamaan uudet tilanteet positiivisin mielin. Itsevarmuus alkaa kasvaa, kun Harry havaitsee olevansa loistava lentäjä (tästäkin lisää tuonnempana).

Ron puolestaan on suuren velhoperheen kuudes lapsi ja samalla perheen pojista nuorin. Hän on kasvanut veljiensä saavutusten varjossa ja tuntee siksi suorituspaineita. Toinen huonommuudentunnetta lisäävä tekijä on köyhyys, josta koko hänen perheensä kärsii. Rowling osoittaa taitavasti, kuinka raha hallitsee maailmaa ja mitä helposti tapahtuu ihmisille, joilla sitä sitä ei ole: Ronin perhe joutuu epäreilun väheksynnän kohteeksi jatkuvasti. Tilannetta ei auta sekään, että Ron ei ole järin kovahermoinen. Ronilla on kuitenkin enemmän vahvuuksia kuin ensisilmäyksellä arvaisi. Hänellä on maalaisjärkeä, josta on monta kertaa merkittävää hyötyä. Hän on myös erittäin rehellinen ja reilu persoona, vaikka usein sanoo ja tekee jotain ja ajattelee vasta sitten.

Hermione herättää koulutovereissaan negatiivisia tunteita olemalla hyvä kaikessa ja tekemällä osaamisensa selväksi joka käänteessä. On ymmärrettävää, että tällainen käytös ärsyttää, vaikka Hermione ei korosta taitojaan pahuuttaan. Jästisyntyisenä (ja joidenkin mielestä alempiarvoisena) oppilaana Hermione kohtaa sellaisia paineita, joita monilla muilla ei ole. Ensimmäisenä kouluvuonna hänellä on selvästi tarve todistaa, että hän kuuluu joukkoon syntyperästään huolimatta. Hermionessa tapahtuu vuoden aikana huomattavaa henkistä kehitystä: ystävystyttyään Harryn ja Ronin kanssa hän oppii ymmärtämään ystävyyden arvon ja tajuaa, että älykkyys ei ole kaikki kaikessa.

Henkilöiden jälkeen parasta on ehdottomasti kirjassa esitellyt tapahtumapaikat, ennen kaikkea Tylypahkan koulu. Tylypahkaa kiehtovampaa tapahtumapaikkaa saa hakea. Valtavasta linnasta löytyy aina uusia käytäviä joilla seikkailla ja taikuus ilmenee lukemattomilla toinen toistaan hauskemmilla tavoilla. Ihmiset liikkuvat valokuvissa ja tauluissa, maalausten kohteet osaavat puhua, haarniskat voivat herätä henkiin, huoneissa liihottelee sivistyneitä aaveita, ruoka ilmestyy itsestään pöytään, ruokasalissa on loihdittu katto... Oppilaiden lukujärjestykset ovat täynnä kiehtovia oppiaineita ja oppikirjoilla on osuvia, hauskoja nimiä. Kaiken lisäksi tunnelma on ihastuttavan koulumainen, että lukiessaan voi uskoa olevansa yksi oppilaista, joiden suurin huolenaihe on rästiin jäänyt taikajuomien aine. Tylypahkaa ympäröivä jylhä luonto vielä vahvistaa tunnelmaa. 

Juonellisesti Viisasten kivi on melko yksinkertainen, mutta ei missään nimessä tylsä. Tapahtumat painottuvat Harryn elämän ja velhomaailman esittelyyn, ja tietysti viisasten kiven mysteerin ratkaisemiseen. Varsinaisesti sarja pääsee käyntiin seuraavassa osassa, joka on jo monimutkaisempi. Parasta juonessa on sen johdonmukaisuus ja tietynlainen lukijan, hmm, ei voi sanoa ohjaileminen, mutta auttaminen. Rowling esittelee ensin jonkin asian melkein kuin ohimennen, ja kun sitten tapahtuu jotain kummallista, lukija tajuaa miksi se on kummallista juuri siksi, että asiaa on sivuttu jo aikaisemmin. Tajusiko tuosta nyt mitään??

Nyt on paras lopettaa tämä teksti. Nämä ajatukset ovat vain murto-osa siitä, mitä voisin kirjasta sanoa, mutta jotain täytyy jättää tulevaisuuteen. Sarjan seuraavan osan yhteydessä kirjoitan Draco Malfoysta ja Kalkaroksesta, Harryn arkkivihollisista, ja pohdin epäoikeudenmukaisia tapahtumaketjuja Hagridin kautta. Pysykää siis linjoilla, jos Potter-aiheet kiinnostavat.

5/5, tietenkin! <3

tiistai 8. elokuuta 2017

Fearless - Fiona Higgins

Kuusi toisilleen vierasta ihmistä matkustaa Balille osallistuakseen elämäntaitokurssille, jonka tarkoitus on auttaa heitä voittamaan pelkonsa. Yksi pelkää lentämistä, toinen epäonnistumista, kolmas kuolemaa...

Uusi tilanne on kurssilaisille haaste, sillä he joutuvat kohtaamaan vaikeita totuuksia itsestään vieraiden ihmisten edessä. Myös erilaiset kulttuuritaustat vaikuttavat siihen, miten henkilöt suhtautuvat kurssilla annettuihin tehtäviin. Hitaasti he oppivat luottamaan toisiinsa ja jopa ystävystyvät keskenään.

Osallistujien rohkeutta koetellaan todella, kun he joutuvat yllättäen keskelle kauhistuttavaa tapahtumaa. Trooppinen paratiisi muuttuu taistelukentäksi, jolla jokaisen persoonallisuus punnitaan. Selviävätkö kurssilaiset, ja jos selviävät, mitä he ajattelevat itsestään tapahtuneen jälkeen?

***

Fearless kuuluu niihin kirjoihin, joita en olisi varmaan koskaan lukenut ellen olisi lähtenyt Australiaan. En tiennyt kirjailijan tuotannosta mitään ennen kuin näin hänen uusimman teoksensa kirjakaupassa. Fearless erottui joukosta värikkään kantensa ja suuren kokonsa ansiosta, mutta varsinainen mielenkiinto heräsi, kun luin etukannen tekstin:


"Bali.
A group of strangers.
An unspeakable act."


Sanojen teho perustuu sekä niiden asetteluun että sisältöön. Kolme äärimmäisen lyhyttä, allekkain kirjoitettua verbitöntä virkettä herättää välittömästi tunteen, että tässä on jotain tärkeää. Virkkeet vangitsevat lukijan huomion ja saavat hänet pohtimaan niiden merkitystä, joka tietenkin paljastuu vain kansien sisäpuolella. Lukijalle annetaan kuitenkin kolme vihjettä, jotka houkuttelevat taitavasti kohti ostopäätöstä.

Ensimmäiseksi lukijalle selviää kirjan tapahtumien miljöö, joka jo yksin herättää mielenkiintoa. Kuinka usein tulee vastaan romaani, jonka tapahtumat sijoittuvat Kaakkois-Aasiaan? Seuraava rivi luo henkilöitä koskevan jännitteen. He eivät tunne toisiaan mutta ovat samassa paikassa, mistä tässä on kysymys? Kolmas sinetöi koko homman antamalla vihjeen jostakin dramaattisesta juonenkäänteestä. Mitä tapahtuu ja kenen takia? Jos nämä kysymykset eivät vielä riitä herättämään tiedonjanoa, takakannen tekstin jälkeen peli on todennäköisesti selvä.

Mutta täyttääkö romaani odotukset, jotka sen ulkomuoto luo? Onko se jännittävä, kiinnostava ja dramaattinen? Kehittyvätkö henkilöt, muuttuuko heidän elämänsä kurssin ansiosta? Oman kokemukseni perusteella vastaus on kyllä ja ei.

Fearless esittelee kuusi varsin erilaista ja eri-ikäistä henkilöä, joilla on alussa vain yksi yhteinen asia: elämää rajoittava pelko. Henkilöt tulevat tietoisiksi peloistaan hitaasti ja kohtaavat prosessin aikana ongelmia, jotka kuvataan realistisesti ja sopivan pohdiskelevalla otteella. Higging osaa kuvata prosessien eri vaiheita (erityisesti kieltämistä ja hyväksymistä) oivaltavasti sortumatta saarnaamiseen tai vähättelyyn. Pelko ja pelon voittaminen onkin romaaanin tärkein teema, ja sen käsittely on ehdottomasti romaanin parasta antia. Henkilöt oppivat oikeita asioita itsestään ja kykenivät muuttumaan - ja niin taisin minäkin. Löysin itseni monta kertaa miettimästä muunmuassa sitä, kuinka esimerkiksi tapatumat, joilla ei tapahtumahetkellä ole mitään tekemistä toistensa kanssa voivat vuosien kuluessa vahvistaa virheellistä ajattelumallia tai jopa luoda sellaisen. Kertasin myös tilanteita, joissa olen pelännyt jotakin ja pohdin, onko pelko estänyt minua tekemästä jotain tai vaikeuttanut positiivista kehitystä.  

Oli myös mielenkiintoista seurata, millaisiksi ja millä tavoin romaanin henkilöiden väliset suhteet kehittyvät. Joukkoon mahtuu ainakin viisi eri kansallisuutta, useita erilaisia temperamentteja ja elämänkulkuja, jotka toisaalta sotivat toisiaan vastaan, toisaalta täydentävät toisiaan. Tutustumisen ja kurssin suorittamisen yhteydessä syntyy myös aika hullunkurisia tilanteita, jotka auttavat kurssilaisia rentoutumaan toistensa seurassa. Tästä olisi ehkä saatu vielä kiinnostavampi ja monipuolisempi, jos kurssin kesto olisi ollut pidempi.

Bali on kiehtova miljöö, jonka mahdollisuuksia kirjailija olisi voinut hyödyntää enemmän. Romaanin tapahtumat voisi helposti sijoittaa moneen muuhunkin paikkaan; toisin sanoen tapahtumapaikalla ei ole kovin merkittävää roolia tarinassa, vaikka sen yleinen tunnelma välittyykin lukijalle. Kurssilla ei esimerkiksi sopeuduta vaativiin luonnon olosuhteisiin tai tutustuta balilaiseen kulttuuriin laajemmin. 

Juonellisesti Fearless on tasainen ja muutamaa tylsempää kohtaa lukuunottamatta sujuva ja toimiva. Minua jäi häiritsemään tietynlainen emotionaalinen ilmeettömyys: oikeastaan kaikki kerrotaan kirjassa samalla intensiteetillä tai yhtä pitkästi tai lyhyesti. Tästä syntyy hämmennystä, koska tärkeitä tilanteita ja tapahtumia ei ole kovin helppo erottaa niistä, joilla ei ole lopputuloksen kannalta juurikaan merkitystä. Myös romaanin loppuhuipennus oli valitettavasti lievä pettymys. Tapahtuma on ehdottomasti vakava ja juonenkäänteenä dramaattinen, mutta sen käsittely ei tavoittanut sydäntäni niin kokonaisvaltaisesti kuin toivoin. Koko tilanne on ohi melko nopeasti ja jollain tavalla liian helposti, jos niin voi sanoa. Tuli tunne, että kirjailija ei halunnut pysähtyä tapahtuman ääreen välttämätöntä pidempään, jotta se ei jäisi ahdistamaan lukijaa. Ymmärrettävä ratkaisu, mutta minä olisin mieluummin itkenyt kuin tuntenut omituista laimeaa jännitystä.

Olen joka tapauksessa iloinen, että luin kirjan, vaikka kokemus ei ollut lumoava eikä erityisen vaikuttavakaan. Fearless kuitenkin herätteli aivojani sen verran tehokkaasti, että fiilis jäi selkeästi plussan puolelle. Ilman niin kiinnostavia henkilöitä ja riittävän syvää psykologista elementtiä en olisi kuitenkaan nauttinut lukemisesta neljän tähden edestä.

4/5

tiistai 1. elokuuta 2017

Luettavaa ja blogattavaa(8/2017): Projekteja

Elokuu, ensimmäinen kokonainen kuukausi Suomessa Australian reissun jälkeen, on aluillaan ja alkaakin kuulkaa hyvissä merkeissä! Lähden tänään hyvän ystävän luo muutamaksi päiväksi <3 Luvassa on mökkeilyä, juttelua tuntikausia ja ehkä myös mansikkahillon valmistusta (riippuu siitä löytyykö mansikoita ennen mökille siirtymistä). Ennen kuin karkaan ihanaan kesäkuplaani haluan kuitenkin esitellä elokuun kirjaisia suunnitelmia.

Oikeastaan koko loppuvuoden lukemisessa on kysymys kirjasarjojen lukemisesta loppuun tai niin pitkälle kuin ne on mahdollista lukea ennen vuoden vaihtumista. Olen ollut aika huoleton sen suhteen, kuinka monta sarjaa aloitan ennen kuin luen edelliset loppuun, mutta nyt haluan ryhdistäytyä. Elokuun lukulistalla on jatko-osia, kaksi päätösosaa ja yksi sarjan aloitus, jonka kirjoittajalta olen lukenut aikaisemmin useamman kirjan. Sain kirjan ilmaiseksi suoraan kirjailijalta itseltään ja päätin lukea sen heti elokuussa, jotta saan myös arvion ilmoille lähitulevaisuudessa.

Ja sitten kirjoista tarkemmin ->

Tavoite: 6 luettua kirjaa

Loppuun luettavat:
  • King of Thorns - Mark Lawrence
  • Ashley Bell - Dean Koontz
  • Harry Potter ja liekehtivä pikari - J.K. Rowling

Lisää kuvateksti
Kovasta motivaatiosta huolimatta en saanut King of Thornsia luettua heinäkuussa. Lawrencen tyyli on sellainen, että kirjaan täytyy keskittyä huolellisesti. En tainnut olla tarpeeksi virkeä uppoutuakseni siihen kotimatkaa järjestäessäni ja tautia parannellessani. Elokuussa se on kuitenkin saatava luettua!

Ashley Bell on todella mielenkiintoinen kirja, mutta Potterit veivät mennessään niin etten oikein päässyt heinäkuun loppupuolella siihen kiinni.

Potterin kanssa ei sen sijaan ole huolenhäivää. Voisin melkein lyödä vetoa, että luen sen loppuun viikon sisällä. Mitä pidemmälle sarja etenee sitä paremmaksi se käy. Olen nauttinut tästä uusintakierroksesta valtavasti, tietenkin. Pitäisi ottaa ihan jokavuotiseksi tavaksi, varsinkin jos lukujumi meinaa aiheuttaa hankaluuksia... ;)

Alusta loppuun luettavat:
  • Beautiful Redemption - Kami Garcia & Margaret Stohl
  • City of Heavenly Fire - Cassandra Clare
  • Itsevaltias - C.J. Sansom
  • Lies we tell - Kelly Hashway
Vain kolme näistä täytyy lukea kokonaan, jotta pysyn tavoitteessani. Ei siis haittaa jos joku jää kesken tai en edes ehdi aloittaa lukemista. Kaikki kirjat ovat kyllä niin mielenkiintoisia, että saatan yllättää itseni lukemalla ne kaikki ongelmitta.  






Beautiful Redemption päättää The Caster Chronicles -sarjan, jonka aloitin jo kertaalleen useita vuosia sitten. Kuitenkin vasta kun sain kaikki kirjat hyllyyni minuun iski into lukea sarja kokonaan. Aloitin alusta, koska ensimmäisen osan lukemista oli kulunut pitkä aika ja olin kaiken lisäksi lukenut sen suomeksi. Olen tyytyväinen, kun nyt viimein saan kyseisen projektin päätökseen. Sarja ei missään tapauksessa ole virheetön, mutta lukemisen arvoinen ja tunnelmaltaan iha omanlaisensa YA-fantasia.

City of Heavenly Fire puolestaan saa jo ajatuksena sydämeni läpättämään. Olen kasvanut kiinni Claren luomaan fantasiamaailmaan ja sen henkilöihin hitaasti, melkein varkain, ja nyt se on yksi suosikeistani. Aloitan päätösosan heti, kun olen palannut Imatralle. Alan jäädä Claren tuotannossa pahasti jälkeen, joten ihan senkin takia on korkea aika saada ensimmäinen sarja loppuun.  

C.J. Sansomin Shardlake-sarja lumosi minut viime vuonna kahdella ensimmäisellä osallaan. Olen jo kuukausia haikaillut Itsevaltiaan perään, jotta voisin taas sukeltaa 1500-luvulle jännittämään, minkälaisen rikoksen Shardlake tällä kertaa saa selvitettäväkseen. Sansomilta on suomennettu jo neljäs ja viideskin kirja, joten kirittävää on!

Lies we tell on Kelly Hashwayn ensimmäinen trilleri-tyyppinen romaani ja olen siitä superinnoissani! Kirjailija tuli tutuksi vuosia sitten, kun olin vielä aivan aloittelija bloggaajana ja Hashway odotti esikoisteoksensa julkaisua. Sittemmin meistä on tullut facebook-kavereita, olen liittynyt hänen street teamiinsa (isohko ryhmä lukijoita, jotka auttavat markkinoinnissa ja sen sellaisesssa) ja kirjoittanut arvioita, joiden ansiosta nimeni päätyi erään Kellyn kirjan takasivulle. Lisää tästä sitten, kun kirjoitan arvion uusimmasta lukukokemuksesta ;)

Aloitettavat kirjat:
  • Harry Potter ja feeniksin kilta - J.K.Rowling
Jos elokuu noudattaa heinäkuun kaavaa, lukaisen Feeniksin killan melkein yhtä nopeasti kuin edellisetkin osat. Mutta koska se on sarjan kirjoista pisin, en uskaltanut laittaa sitä alusta loppuun luettavien kirjojen joukkoon. Oikeastaan olisi hyvä, että tämä jäisi kesken; silloin syyskuun saisi heti kunnolla käyntiin. Mutta katsotaan! Pottereiden kohdalla kaikki on mahdollista ;D

Blogiarvioita en tällä kertaa listaa lainkaan. Heinäkuun tarkka lista taisi ahdistaa enkä saanutkaan yhtään arviota julkaistua. Niinpä keskityn elokuussa kirjoittamaan niistä kirjoista, jotka eniten kutkuttavat, murehtimatta järjestyksestä.

Tavoitteeni on saada vähintään yksi arvio ulos joka viikko, mielellään enemmänkin. Potterit ovat lievällä etusijalla, jotta en unohda mitä haluan niistä sanoa; niistä kun voisi puhua ja kirjoittaa loputtomiin varmasti kymmenistä eri näkökulmista. 

Olen jo pitkään halunnut ryhtyä kirjoittamaan kirjasarjoista jonkinlaisia koontipostauksia, joissa käsittelen koko sarjan herättämiä ajatuksia ja pohdin niiden sisältöä hiukan laajemmin. Ensimmäinen kohde olisi Richelle Meadin Vampire Academy -sarja, jonka luin loppuun viime vuonna. Toivon, että saan tekstin ulos elokuun aikana, ehkä jo alkupuolella. Jos tällaiset tekstit kiinnostaa, niin kertokaa!

Tällaiselta näyttää minun elokuuni. Entä sinun?