Kuninkaallinen salamurhaaja Celaena Sardothien pelaa vaarallista peliä. Hän ei tapa ihmisiä, jotka kuningas haluaa hengiltä, vaan lavastaa heidän kuolemansa hidastaakseen kuninkaan julmien suunnitelmien toteutumista. Kuvio muuttuu monimutkaisemmaksi, kun Celaena saa tehtäväkseen tappaa Archer Finnin, maineikkaan ja pidetyn mieskurtisaanin, jonka kuningas epäilee kuuluvan kapinallisiin. Celaena tuntee Archerin vuosien takaa eikä osaa kuvitella miehen tietävän mitään kuninkaan suunnitelmista. Mutta mikä on totuus?
* * *
Mielentilani lukemisen jälkeen oli täydellinen tunteiden ilotulitus. Olin yhtä aikaa onnellinen, jännittynyt, häikäistynyt, surullinen ja ehkä kaikkein eniten järkyttynyt, Vimeiseen on lisättävä, että kaikilla parhailla tavoilla järkyttynyt. Crown of Midnight ravisteli minut irti kaikista mahdollisista horroksista niin tehokkaasti, että sydämeni on vieläkin vähän ruhjeilla.
Romaanissa on todella paljon meneillään sekä juonellisesti että temaattisesti. Kuninkaan suunnitelmat kehittyvät nopeasti, eikä hän aio antaa minkään eikä kenenkään pilata niitä. Saatuaan vihjeen Riftholdissa kehittyvästä kapinallisesta ryhmittymästä hän valjastaa Celaenan tekemään likaisen työn. Celaena ei kuitenkaan ryntää tappamaan vanhaa ystäväänsä pelkän huhun perusteella vaan ryhtyy selvittämään tilanteen todellista olemusta. Hänen silmiensä kautta lukija pääsee tutustumaan myös Riftholdiin ja Erilean erilaisiin kulttuureihin ja niiden historiaan. Romaani vilisee mielenkiintoisia, kiehtovia ja visuaalisia yksityiskohtia, jotka herättävät romaanin maailman todella vahvasti eloon. Voisin kuljeskella Riftholdin kaduilla loputtomiin, vaeltaa lasisessa kuninkaanlinnassa yömyöhään väsymättä vähääkään ja napata ainakin puolet Celeanan mekoista omaan vaatekaappiini. Rifthold on miljöönä lumoava, monipuolinen satamakaupunki, jolle Maas on todella onnistunut antamaan hengen.
Mutta takaisin juoneen, ennen kuin juutun haaveisiini.Ottaessaan selvää sekä Archerin tekemisistä että mahdollisista kapinallisista Celaena kohtaa muistoja myös omasta menneisyydestään, jota määrittää kaksi niin syvää tragediaa, että sydäntä alkaa särkeä jo niiden ajattelemisesta. Tapahtumien edetessä Celaenan persoona syvenee ja kehittyy. Hän on yhä impulsiivinen ja ajoittain äkkinäinen kuin räjähdys, mutta velvollisuudentunto, uskollisuus ja rakkaus pehmentävät näitä ominaisuuksia ja vievät monta kertaa voiton. Minusta on ihailtavaa, kuinka hän ajoittaisesta vastahakoisuudestaan ja turhautumisestaan huolimatta valitsee lopulta oikein; lopulta hän ajattelee enemmän muita kuin itseään, tekee voitavansa paremman tulevaisuuden saavuttamiseksi. Hän tutkii, kaivelee ja pohtii väsymättä, ja saa selville useita kuninkaan hoviin ja Adarlanin pääkaupunkiin liittyviä salaisuuksia. Hän siirtää oman vapauden kaipuunsa syrjään ja pitää parhaansa mukaan huolta Nehemiasta, Dorianista ja Chaolista, joita hän on oppinut rakastamaan.
Celaenan lisäksi Chaol kehittyy huomattavasti. Hänen persoonansa pääsee loistamaan tässä jatko-osassa ansaitsemallaan tavalla. Kuvaukseen tulee mukaan myös paloja hänen menneisyydestään, minkä ansiosta hänestä tulee astetta kokonaisempi, Mutta hänen luonteensa on se, joka vangitsee?
Muistatteko kun mainitsin, että vähän rakastuin Dorianiin? Ehkä niin, mutta Chaolia minä rakastan. Hän on vakaa, älykäs, järkkymättömän lojaaji niitä kohtaan joista hän välittää, aina vastuuntuntoinen ja valmis näkemään vaivaa tärkeiden asioiden eteen. Chaol on vahvasti tunteva nuori mies, jonka sielu on ruumiin ikää huomattavasti vanhempi. Hänessä on niin paljon arvostettavia ja kunnioitusta herättäviä luonteenpiirteitä, että en... En tiedä, mitkä sanat riittäisivät kuvaamaan, kuinka rakas henkilö hänestä on tullut. Kuinka kauniisti hän kohtelee Celaenaa. Kuinka tosissaan hän on. Kuinka vahvasti hän rakastaa. Chaol on valloittanut sydämeni syvimpiä uurteita myöten. Tällaisia miehiä lisää, please. Sekä fiktioon että oikeaan maailmaan.
Dorianin elämä puolestaan kääntyy aivan uuteen suuntaan. Vieläpä sellaiseen suuntaan, jollaista en osannut ollenkaan odottaa. On todella mielenkiintoista nähdä, kuinka suuren roolin tämä kehitys saa sarjan seuraavissa osissa. Myös Dorian on henkilönä erityinen, koska hän on niin vilpittömän hyväsydäminen. Tunnen häntä kohtaan voimakasta ja ylpeyttä. Jos kaikki ihmiset hyväksyisivät totuuden ja kunnioittasivat toisten valintoja niin kuin Dorian kunnioittaa Celaenan valintoja, välttyisimme kymmeniltä turhilta ja repiviltä riidoilta. Tietenkään se ei ole Dorianillekaan helppoa, mutta ystävyyden arvo voittaa hänen henkilökohtaisen pahan olonsa.
Jo tämä henkilökuvauksen monipuolisuus olisi riittänyt ilahduttamaan minua, mutta sain paljon enemmän. Nimittäin se, kuinka Maas kuvailee Celeanan ja Chaolin suhteen kehitystä ja vaikutusta kummankin muihin ihmissuhteisiin, se... Olen mykistynyt. Liikuttunut. Celaena ja Chaol jakavat niin valtavan paljon asioita, tilanteita, tunteita ja ajatuksia. He ymmärtävät toisiaan ja tukevat toisiaan, ja ennen kaikkea hyväksyvät toisensa juuri sellaisina kuin he ovat. Hyväksyvät aina, vaikka se ei aina ole helppoa. Ja mihin suuntaan tämä suhde menikään! Kun luin niistä hienoista, kauniista ja niin merkittävistä hetkistä, olin niin onnellinen että itkin. Itkin ja nauroin, itkin ja hymyilin pakahduttava onnen tunne jokaisessa solussani.
Mutta sitten. SITTEN tapahtuu käänne, shokeeraava, riipaiseva käänne, joka saa alkunsa yhden ihmisen yhdestä virheestä ja joka käynnistää tapahtumaketjun, joka kääntää kaiken ympäri. Aivan kaiken. Osasin kyllä odottaa, että jotain mullistavaa tapahtuu, mutta en tätä. En tätä. On varmaan turhaa sanoakaan, että kun jotenkin ihmeen kaupalla onnistuin käsittämään, mitä oli tapahtunut, itkin lisää, Tämä käänne ja sen seuraukset viiltävät niin syvältä, että puhekyky häviää. Celeana ja Chaol kärsivät molemmat, Celeana kaikkein eniten ja kaikkein syvemmin. Tapahtuma tuo takaisin kaiken, minkä takia hänen maailmansa vuosia sitten hajosi, kaiken sen tuskan ja vääryyden ja menetyksen epäoikeudenmukaisuuden. Uusi tilanne, uudet syylliset, mutta vanhat, tutut, syvät ja niin vaikeat tunteet. Voi Celaena, kuinka minä ymmärrän sinua... Kaikessa järkyttävyydessään tämä kaikki kuvaa mestarillisesti sitä, mitä ihmiselle tapahtuu, kun häneltä viedään kaikki muu paitsi viha. Celaenan tunteet ja reaktiot kuvataan todella hienopiirteisesti ja henkilöön sopivalla tavalla. Monet hänen tekonsa ovat kauheita, mutta jos yhtään ymmärtää, kuinka kauhean tuskan läpi hän joutuu tiensä taistelemaan, käsittää, ettei hän voi tehdä mitään muuta. Hän ei voi suhtautua järkevämmin, rauhallisemmin tai oikeudenmukaisemmin. Ja, siitä huolimatta, hän vähitellen kokoaa itsensä, pakottaa itsensä tarttumaan sielunsa rippeisiin ja etsimään sen ihmisen, joka hänestä oli hiljalleen kasvanut. Vaikka hänen tuskansa on karannut häkistään, hän nousee ylös. Celaena Sardothien, sinä olet hätkähdyttävä nuori nainen.
Lopuksi on kehuttava Maasin tyyliä ja taitoa kietoa henkilöiden henkilökohtaiset elämäntapahtumat yhteen laajempien kokonaisuuksien kanssa. Jokaisella tapahtumalla ja yksityskohdalla on paikkansa ja merkityksensä, jotka paljastuvat nerokkaiden ratkaisujen kautta. Rakastan myös hänen tyyliään, tapaansa käyttää kieltä. Se on yksityiskohtaista, soljuvaa, erittäin paljon elossa.
Niin, ja tämäkin on sanottava: on ainutlaatuinen kokemus löytää kirja, joka tekee onnelliseksi, hajottaa ja parantaa uudelleen. Monet loistavat kirjat tekevät näistä yhden, mutta kaikkien kolmen kokeminen yhdessä tarinassa... Se on kultaa, täyttä kultaa. Tietenkään kaikki ei ole vielä kunnossa, kakkea ei ole vielä ratkaistu, mutta asioita ei jätetä niin kesken, että lukija jäisi jumiin onnensa sirpaleisiin. On siis lupa toivoa, että henkiläiden haavat paranevat.
Huh, mikä upea jatko-osa tämä onkaan. Eeppisen fantasian ja syvällisten teemojen ystävät, tässä on teille hieno sarja aloitettavaksi.
5/5
Haasteet:
- 50 kirjan haaste, kohta 38: A book that made you cry
- I SPY, kohta 18
Arvostelu sarjan edellisestä osasta:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti