maanantai 28. huhtikuuta 2014

Lukupiirin tapahtumia(1): Lukijaprofiileja ja kirjaesittelyjä

Lukupiirin ensimmäisessä kokoontumisessa jokainen kertoi lukutottumuksistaan ja esitteli kirjan, jonka oli tuonut mukanaan. Kirjan valitsemisen kriteereitä olivat muunmuassa kirjan henkilökohtainen merkitys, sen erikoisuus tai muu kiinnostava ominaisuus ja se, että se sattui olemaan juuri silloin kesken.

Suurin osa lukupiirin facebook-ryhmän jäsenistä ei päässyt tällä kertaa paikalle, joten tiedossa on vasta muutaman ihmisen lukutottumukset. Niiden perusteella uskon, että lähiaikoina on luvassa monipuolista ja monella tavalla haastavaa luettavaa.

Tässä esitellyt kirjat:


1. Narkissos ja kultasuu - Hermann Hesse



2. Kirja joka muutti elämäni (lukijat kertovat kirjoista, jotka ovat heille merkittäviä)




3. Humiseva harju - Emily Bronte




4. Aavetyttö - Torey Hayden




5. Murha laitumella - Leonie Swann



6. Sokkelokuja - Michael Connelly





Esittelykierroksen jälkeen siirryimme käytönnön asioihin. Sovimme seuraavasta kokoontumisesta, johon on nyt kaksi viikkoa aikaa. Kokoontumiseen luetaan Joel Haahtelan Katoamispiste ja Laura Gustafssonin Huorasatu. Erityisesti jälkimmäinen herättää varmasti monenlaisia ajatuksia... 

Päätimme myös pitää lukupiirin liikkeessä kesälläkin. Varsinaisia kokoontumisia emme varmaankaan pidä, koska kaikki majailevat eri paikoissa. Postaan kuitenkin joka kuukausi lukupiirissä luetuista kirjoista ja niiden herättämistä ajatuksista sen perusteella, mitä jäsenet kommentoivat facebook-ryhmässämme. Niin ja tietenkin omat arvostelut kirjoista sitä mukaa, kun saan ne luettua.

Tällaista tällä kertaa. Keskiviikkona esittelen sitten kirjaostoksia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti