perjantai 28. helmikuuta 2014

Hektistä elämää

Helmikuu tuli ja meni niin nopeasti, että ehdin postata vain kolme arvostelua:


Mitä luin:

Autio maa - T.S.Eliot
Ennen päivänlaskua ei voi - Johanna Sinisalo
Ensimmäinen siirtokunta - Justin Cronin
Lohikäärmeen siipi - Margaret Weis & Tracy Hickman

Näytelmien kanssa en ole ehtinyt vielä edes alkuun, vaikka teatterikurssi on kestänyt jo kolme viikkoa. Siitä ei kyllä ole ollut haittaa kurssin kannalta, mutta aion joka tapauksessa lukea näytelmät heti kun ehdin. Ensi viikko kuluu vielä tiiviisti Johanna Sinisalon parissa, kun kirjoitan pienoistutkielmaa. On muuten vaikuttava romaani.

Ensi viikolla sitten maaliskuun suunnitelmia. Mitä te luitte helmikuussa?



Kuukauden klassikot (3): Autio maa - T.S.Eliot



Voihan kielen tuskaiset kiemurat sentään näiden modernien runojen kanssa. Ei sillä, ettei tällä kokoelmalla olisi merkitystä nykyrunouden kannalta katsottuna. Nämä runot vain ovat turhauttavaa luettavaa ainakin kaikkien opiskelukiireiden keskellä. Juuri kun luulee saavansa jostakin ajatuksesta kiinni, se karkaa käsistä ja muuttuu joksikin muuksi.

Eliotin runoissa on jonkin verran juonellisia piirteitä, joiden avulla pystyy jollain tavalla hahmottamaan, mitä runoissa tapahtuu. Paljon muuta niistä ei sitten saakaan irti, sillä niiden aiheet ja kieli ovat vaikeaselkoisia ja ne pursuavat intertekstuaalisuutta. Lähellekään kaikkia viittauksia muihin teoksiin ei edes huomaa. Vasta Eliotin omia kommentteja lukiessa tajuaa, kuinka monta teosta pitäisi tuntea jotta hänen runojaan voisi tosissaan analysoida ja tulkita. Niinpä on vaikea sanoa, ovatko ne hyviä vai eivät. Haastavia ne ainakin ovat.

Onneksi tämä on klassikkolistan ainoa runoteos. En varmasti tarttuisi tällaiseen tekstiin vapaaehtoisesti, ja toivon, ettei tästä kysytä mitään tentissä. En anna tälle teokselle edes arvosanaa siksi, ettei se jättänyt jälkeensä juuri muuta kuin tunteen siitä, että jokin on mennyt yli ymmärrykseni.

maanantai 24. helmikuuta 2014

Come what may - Faith Sullivan

Luettuani Faith Sullivanin Heartbeat-trilogian ensimmäisen osan tiesin, että tielleni oli osunut ainutlaatuinen kirjailija. Toinen osa, Come what may, vahvisti käsitystäni. Se on tunteellinen ja älykäs romaani, jonka muistaa pitkään.

Adam on pahasti eksyksissä Katien kanssa tapahtuneen tragedian jälkeen. Hänellä on ongelmia koulussa, hän käyttää holtittomasti alkoholia, kamalat painajaiset saavat hänet pelkäämään nukahtamista ja hän makaa tyttöjen kanssa, joista ei välitä todella. Ystävällinen, suojeleva, rakastava Adam on kadonnut ja tilalle on tullut varjo hänestä - varjo, jonka sydän on särkynyt. Kirjailijan kuvaukset hänen tilanteestaan saavat lukijan todella tuntemaan hänen tuskansa. Tilanteet, joissa hänen mielensä kaaos tulee esille ovat kuin suoraan tosielämästä, taitavasti ja syvällisesti kuvattuja.

Kun Adam tapaa Jadan, uuden työparinsa, hän alkaa nähdä elämässään valoa. Hän pitää kuitenkin Jadaa kiellettynä, koska he ovat työtovereita. Jada puolestaan kamppailee masennusta vastaan ja kantaa mukanaan vaikeaa muistoa. Adam vetää häntä voimakkaasti puoleensa, mutta hän ei ole varma, onko Adam luottamuksen arvoinen. Ymmärsin hänen hämmennyksensä täysin ja toivoin kovasti, että hän oppisi näkemään sen Adamin, joka on piilossa tuskan ja hölmöilyn takana.

Adamin ja Jadan yhteinen matka on nautinnollinen lukukokemus. Se on kivikkoinen ja mutkainen. Ajoittain se on niin vaikea, että se saa melkein itkemään. He kohtaavat yhdessä asioita, jotka voisivat tuhota kaiken mitä heillä on, mutta he jatkavat taistelua ja kasvavat ihmisinä. Rakkaus ei ole koskaan helppoa, eikä Sullivan pelkää osoittaa sitä romaaneissaan. Siksi pidän hänen teoksistaan. Come what may on paljon muutakin kuin romanssi, muutakin kuin tarina rakkauden syttymisestä. Siinä on vakavuutta ja syvyyttä, jonka kaltaista harvoin kohtaa romanttisissa kirjoissa. Se on tunteita herättävä romaani, joka ravistelee lukijan horroksesta ja jonka tapahtumat yllättävät monta kertaa. Erityisesti loppu yllätti minut, en todellakaan osannut odottaa sellaista.

Jos haluaa lukea rakkaustarinan, joka rikkoo kaavoja ja tarjoaa muutakin kuin satumaisen onnellisia loppuja, suosittelen tutustumaan Faith Sullivanin tuotantoon. Elämänmakuinen ote rakkaustarinoihin on hänen tavaramerkkinsä.

4,5/5

maanantai 10. helmikuuta 2014

Jäävirta - Clive Cussler & Dirk Cussler



Huhtikuussa 2011 Kanadan aluevesillä kolme kalastajaa menehtyy oudosti tukehtumalla. Hetkistä myöhemmin washintonilaisessa laboratoriossa räjähtää pommi. Kun jenkkilipulla varustettu sotalaiva pyyhkäisee pohjoisen naapurinsa jääntutkimusaseman mennessään, Kanada ja USA ajautuvat jo täysimittaisen sodan partaalle.

Dirk Pitt, merentutkimuslaitos NUMA:n johtaja, pääsee ympäristöteknologialla keinotelleen Mitchell Goyetten jäljille. Maailman harvinaisimpiin metalleihin kuuluva rutenium saattaa olla avain myös ilmastonmuutosten hallintaan.

Kaikkien aikojen kilpajuoksu arktisille lakeuksille johdattaa Dirk Pittin ahtojäihin ammoin haaksirikkoutuneen retkikunnan kaamean testamentin luo...


Jäävirta alkaa mielenkiintoisella tavalla ja jatkuu juoneltaan tiiviinä ja jännittävänä loppuun asti. Romaanissa tapahtuu paljon, eivätkä tapahtumat mene aivan tuossa järjestyksessä kuin takakannen teksti antaa ymmärtää. Lukijan täytyy keskittyä pitääkseen kaikki langat käsissään, mikä tuo muuten toimintapainotteiseen tarinaan haastetta. Täytyy muistaa kaukana menneisyydessä kadonnut retkikunta, useita eri paikoissa asuvia ja liikkuvia henkilöitä ja henkilöiden väliset yhteydet toisiinsa. Tapahtuu henkirikoksia ja ympäristörikoksia, poliitikot tappelevat keskenään ja tavalliset ihmiset saavat kärsiä eniten. Tähän kaikkeen liittyy jollakin tavalla salaperäinen metalli, rutenium. Tekstistä on aistittavissa ihmisen ja luonnon välisen suhteen ja ihmisen moraalisten velvollisuuksien ja oikeuksien pohdintaa. Ilmassa on kuitenkin koko ajan enemmän seikkailun kuin draaman tuntu. Jäävirta ei siis ole raskas eikä erityisen syvällinen romaani.

Henkilökuvaus on osuvaa mutta melko niukkaa niin ennestään tuttujen kuin uusienkin henkilöiden kohdalla. Niinpä sellaisen, joka ei ole lukenut Cusslerin teoksia aikaisemmin ei kannata lukea ensimmäisenä tätä. Jäävirta on selvästi kirjoitettu sillä oletuksella, että suurin osa sen lukevista tuntee Dirk Pittin, hänen kaksi lastaan ja muut romaaneissa useimmiten esiintyvät NUMA:n tutkijat. Mitchell Goyetten oveluus ja ahneus tulee esiin useita kertoja, ja kummatkin ominaisuudet voimistuvat loppua kohden tapahtumien ja hänen valintojensa myötä. Goyette olisi kuitenkin ollut mielenkiintoisempi ja realistisempi hahmo, jos hänen yksityiselämästään ja menneisyydestään olisi annettu enemmän tietoa. Tällaisenaan hän jää hiukan yksiulotteiseksi henkilöksi.

Vaikka sivuhenkilöitä on paljon, heillä kaikilla on selkeä tehtävä romaanissa ja he tuovat siihen jonkin uuden näkökulman. Joidenkin henkilöiden kohdalla olin kuitenkin vähällä mennä ajoittain sekaisin siksi, ettei heidän persooniinsa paneuduttu juurikaan enempää kuin oli välttämätöntä. Tästäkin näkee, että toiminta on teoksessa etusijalla psykologisuuden sijaan. Parhaiten mieleen jäi Trevor, joka halusi selvittää veljensä kuoleman todellisen syyn. Hänen hahmonsa toi tarinaan tavallisen kansalaisen näkökulman, josta katsottuna esimerkiksi Goyetten teot näyttävät erityisen itsekkäiltä ja häikäilemättömiltä.

Mielenkiintoisinta romaanissa on tapahtumien miljöö ja se, miten tapahtumat kytketään historiaan. Kanadan aluevesien arktisten olosuhteiden kuvauksista välittyy kirjailijan koulutus ja omakohtaiset kokemukset. Hän on itse perustanut NUMA:n, minkä ansiosta hänellä on ihanteellinen mahdollisuus kirjoittaa uskottavasti merentutkimuksesta ja siinä käytettävästä huipputeknologiasta. Romaaneissa NUMA esiintyy kuitenkin valtionlaitoksena eikä yksityishenkilön perustamana järjestönä. Jäävirran mukana pääsee seilaamaan paikkoihin, joihin ei oikeassa elämässä varmasti tule koskaan menneeksi.

Suosittelen Jäävirtaa luettavaksi silloin, kun haluaa lukea jotakin jännittävää aivoja virkistävällä pohdinnalla höystettynä. Romaani on mukavaa ajanvietettä, johon ei ole sekoitettu kauheasti raakuuksia mutta joka ei kuitenkaan ole yhdentekevää.

4/5